Etusivu Talli Asukkaat Kasvatus Toiminta

Moon Kalisutin


© VRL-11983
KUTSUMANIMI Kalle KASVATTAJA Moondance, misery. (VRL-01080)
ROTU, SKP Suomenhevonen, ori OMISTAJA vrt Wuki, Wuuki (VRL-13582)
SYNTYMÄAIKA, IKÄ 20.09.2014, 16v REKISTERINUMERO VH14-018-1786
VÄRI Musta PAINOTUSLAJI Koulupainotteinen
SÄKÄKORKEUS 159cm KOULUTUSTASO Vaativa A

Kalle näyttää usein ulkopuolisin silmin lempeältä ja suurelta hevoselta, mutta ori on jotain aivan muuta. Säpsähtelevä sätkynukke on varsinaisen osuva nimi orille, välillä tulee mietittyä piileekö meidän Kallessa pieni prinsessa, sillä ori on melkoinen neiti ja ilmaisee epämiellyttävät asiat hirnumalla kimeästi. Talliin astellessa karsinasta harvemmin kurkistaa ketään, sillä heinätupot kiinnostavat paljon enemmän. Laitumella nauttii kirmaillen, kuin ensi kesää ulkoileva varsa tai joululahjojaan avaava lapsi, iloa poika todellakin saa ihan pienistäkin asioista. Pieni vekkulimainen touhomaisuus esiintyy silloin, kun täytyisi rueta töihin ja olla reipas. Taluttaessa Kalle tahtoo haistella jokaisen puskan ja risun, sekä hirnahtelee tammoja nähdessään. Monesti saa olla hoputtamassa, eikä silti tahdo ottaa kuuleviin korviinsa. Tämän pojan suurinta herkkua ovat salmiakit, joita saa hyvin tehdystä työstä.

Kalle osaa odottaa hoitopaikalla yllättävän nätisti aloillaan, ja varsinkin jos turvan ylettyviltä löytyy heinää. Harjapakin nähdessään, Kalle hamuilee pakkia ja tonkii turvallaan läpi kotaisin niin, että tavarat lojuvat lopuksi lattialta, kaikki tämä vain siksi, että sieltä löytyy suurinta herkkua - salmiakkia!
Tämä poika nauttii harjaamisesta, hörähtelee ja nukkuu, mutta kaviokoukun nähdessään, muuttuu varautuneeksi ja oikein jäykistyy jännityksestä. Jalkojen nostelu tuottaa usein päänvaivaa, sillä Kallen mielestä ne on kivemman oloisia lattiaa vasten, kuin ilmassa ja koukun armoilla. Pienen touhuamisen ja ähkimisen jälkeen, kaviot ovat puhdistettu ja vuorossa suojien laittaminen jalkoihin. Olen hankkinut Kallelle sellaiset nopeasti laitettavat suojukset, sillä muutaman mustan silmän jälkeen, en ole kehdannut ottaa uutta riskiä. Satuloiminen sujuu ihan hienosti, aina siihen asti kunnes pitäisi rueta kiristämään satulavyötä, voi sitä pullistuksen määrää.

Kentälle taluttaessa sen oikein tuntee, kun Kalle innostuu ja muuttuu taas niin lapseksi. Paikallaan pysyminen, sen aikaa että ratsastaja pääsisi satulaan, on suorastaan mahdoton tehtävä. Kun sinne viimein pääsee, on jo Kalle kiitämässä kiitolaukkaa ja pukittelua. Tämän orin kanssa tosiaan saa käyttää enemmän voimaa ja maalaisjärkeä, jotta saa pysymään aisoissa, eikä pääsisi kuumumaan liikaa. Avut ovat välillä hepreaa - tai niin minusta ainakin tuntuu, sen opin mukaan, kun ei vaan taivu niin ei. Laukannostot paikoiltaan sujuvat kevyesti, laukanvaihdotkin menevät suht hienosti, jos vain muistaa lämmitellä orin hyvin ennen niitä. Peruutusta ja voltteja taitellaan usein ja ne menevät rutiinilla. Esteitä emme ole paljon hyppineet, ainoastaan maastolenkeillä osuvia puunrunkoja ylitämme oikein mielellämme, niistä Kalle nauttii.

Lastaaminen hevosautoon on sujunut hyvin, eikä matkustaminen ainakaan muiden hevosten seurassa ole tuottanut vaikeuksia. Kilpailupaikoilla ori on useimmiten normaali itsensä, lapsi. Rata pyritään suorittamaan perusmeiningillä. Eläinlääkäri käynti kertoja en paljon jaksa kehuskella, ovat menneet todellakin pelleilyksi ja saanut hävetä silmät päästään.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Moon Alastaro
KTK-II
sh, 160cm, m
ii. Moon Alvar
KTK-II
sh, 155cm, pnrt
iii. Moon Urbaani
YLA1, KTK-II, Vir Mva Ch, KRJ-I, SLA-II
sh, 155cm, pnrt
iie. Moon Aurori
KRJ-II, KTK-III, YLA1
sh, 154cm, rn
ie. Moon Mystiikka
YLA1, KRJ-II
sh, 152cm, tprt
iei. Moon Jesperi
KTK-III, YLA1, KRJ-I, SLA-I
sh, 153cm, rtkm
iee. Aavan Myy
sh, 150cm, prt
e. Moon Misteli
YLA1
sh, 155cm, pnrn
ei. ✝ VIR MVA Ch Raadelman Vesseli
SLA-I, YLA2, KRJ-II
sh, 157cm, vrt
eii. VIR MVA Ch Raadelman Vekseli
Lisätiedot
eie. ✝ VIR MVA Ch Keinumäen Enne
KTK-III
sph, 147 cm, rn
ee. ✝ Fiktion Minta
KRJ-II
sh, 153cm, rt
eei. ✝ VIR MVA Ch Vaapukan Miko
KTK-II
sh, 155cm, prt
eee. ✝ VIR MVA Ch Sateen Siru
KTK-III, KRJ-II, SLA-I, YLA2
sh, 150cm, rt

ori/tamma Varsan nimi
s. 00.00.0000
e. Hevosen nimi

ori/tamma Varsan nimi
s. 00.00.0000
e. Hevosen nimi

ori/tamma Varsan nimi
s. 00.00.0000
e. Hevosen nimi

Kilpailukalenteri

KRJ (17 sij. - 4 voittoa)

31.10.2014 Solutions, Vaativa A, 6/30
02.11.2014 Solutions, Vaativa A, 3/30
02.11.2014 Yemene, Vaativa A, 2/23
18.03.2015 Thrillium, Vaativa A, 1/37
23.03.2015 Taikakuun Kartano, Vaativa A, 3/45
23.03.2015 Viisikko, Vaativa A, 3/30
24.03.2015 Viisikko, Vaativa A, 1/30
02.04.2015 Minnantila, Vaativa A, 4/21
03.04.2015 Minnantila, Vaativa A, 4/21
04.04.2015 Petäjävaara, Vaativa A, 4/30
05.04.2015 vrt Wuki, Vaativa A, 5/41
08.04.2015 Twingges Warmblood, Vaativa A, 7/50
11.04.2015 Concorrenza, Vaativa A, 1/3
15.04.2015 Twingges Warmblood, Vaativa A, 1/50
17.04.2015 Twingges Warmblood, Vaativa A, 3/50
19.04.2015 Twingges Warmblood, Vaativa A, 7/50
26.04.2015 Kuuralehto, Vaativa A, 6/40

Muut (+CUPit)

00.00.0000 Paikan nimi, laji, taso, sijoitus
00.00.0000 Paikan nimi, laji, taso, sijoitus
00.00.0000 Paikan nimi, laji, taso, sijoitus

Päiväkirja ja valmennukset

00.00.0000 - Valmennus/Päiväkirjamerkintä, kirjoittaja

Tekstiä

Ikääntyminen

Täyttänyt 3-vuotta 13.10.2014
1v - 29.09.2014
2v - 06.10.2014
3v - 13.10.2014
4v - 20.10.2014
5v - 20.12.2014

6v - 20.02.2015
7v - 20.04.2015
8v - 20.06.2015
9v - 20.08.2015
10v - 20.10.2015

11v - 20.12.2015
12v - 20.02.2016
13v - 20.04.2016
14v - 20.06.2016
15v - 20.08.2016

16v - 20.10.2016
17v - 20.12.2016
18v - 20.02.2017
19v - 20.04.2017
20v - 20.06.2017
21v - 20.08.2017
22v - 20.10.2017
23v - 20.12.2017
24v - 20.02.2018
25v - 20.04.2018
26v - 20.06.2018
27v - 20.08.2018
28v - 20.10.2018
29v - 20.12.2018
30v - 20.02.2019

VIRTUAALIHEVONEN ** ulkoasu © VRL-02116 ** otsikon kuvan © Tiia T. **